Onnipoppi-tapahtuma ja bändikilpailu!
Thursday, May 29th, 2008Valkeakosken kaupungin nuorisotoimi järjestää yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa Valkeakoskella Apian seikkailupuistossa Onnipoppi-tapahtuman, jonka pääesiintyjänä toimii Anna Abreu. Hakusessa olisi lämmittelijä Annalle.
Lämmittelijäksi voi päästä kuka tahansa. Lopullinen valinta tapahtuu yleisöäänestyksellä internetissä kesäkuun aikana. Keikkapaikkana toimii Apian seikkailupuisto Valkeakoskella ja paikalle odotetaan noin 2000 ihmistä. Tämä on loistava tilaisuus tehdä omaa bändiään ja musiikkiaan tunnetuksi, sekä päästä esintymään suurelle yleisölle ja isolle lavalle.
Kilpailuun mukaan pääsyyn yhtyeeltä tai artistilta vaaditaan nettisivu, jossa bändin musiikkia voi kuunnella (esim. MySpace, Mikseri.net tai kotisivu). Ilmoittamalla sivunsa nuorisotoimelle yhtye lisätään Valkeakosken kaupungin nettisivuille tulevaan äänestykseen. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 5.6. Itse äänestysaika loppuu kesäkuun lopussa. Tulokset julkistetaan Valkeakosken kaupungin Nuorisopalveluiden nettisivuilla.
Lisätietoja kilpailusta antaa Samu Reijonen (samu.reijonen@vlk.fi p. 040 335 6827). Yhtyeelle ei makseta esiintymisestä palkkiota, mutta todelliset matkakulut korvataan.
Onnipoppi Valkeakoskella Apian Seikkailupuistossa
Tilaisuus on päihteetön ja savuton
Sunnuntaina 17.8.2008
klo 15.30–20.30
Liput: 5€ Lippuja myyvät KoskiViihde (Koskikara 2. krs, ja Valkeakosken kaupungin nuorisotoimisto, Apiankatu 41).
Esiintyjät: Anna Abreu, sekä äänestyksen voittanut lämmittelijä.