Päivityksiä, päivityksiä…

Heips!

Kuten varmaan lukijat ja kirjoittajat ovat jossakin vaiheessa huomanneet, blogin linkit eivät toimineet. Olen korjannut tämän, joten nyt kommentteja voi taas jättää ja lukea. Ulkonäkökin hieman muuttui, mutta toivottavasti ei liikaa, ettei käyttö ole vaikeutunut.

Samalla hieman fiksailin tuota otsikkoa, podcasteja kun ei ole  saatu tehtyä ja blogi muutenkin on lähinnä tiedonvälityskanava bändien ja fanien kesken (tai lähinnä bändien toistensa kesken…)

Mikäli kuitenkin jotain parannusehdotuksia on mielessä, niin kommentoikaa vaikkapa tähän postiin, niin harkitsen vakavasti uudistuksia.

-A

One Response to “Päivityksiä, päivityksiä…”

  1. samu r Says:

    Saisitkos heitettyä tuohon uutiseksi mainintaa tästä meidän bändikilpailusta:

    Valkeakosken kaupungin nuorisotoimi järjestää yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa Valkeakoskella Apian seikkailupuistossa Onnipoppi-tapahtuman, jonka pääesiintyjänä toimii Anna Abreu. Hakusessa olisi lämmittelijä Annalle.

    Lämmittelijäksi voi päästä kuka tahansa. Lopullinen valinta tapahtuu yleisöäänestyksellä internetissä kesäkuun aikana. Keikkapaikkana toimii Apian seikkailupuisto Valkeakoskella ja paikalle odotetaan noin 2000 ihmistä. Tämä on loistava tilaisuus tehdä omaa bändiään ja musiikkiaan tunnetuksi, sekä päästä esintymään suurelle yleisölle ja isolle lavalle.

    Kilpailuun mukaan pääsyyn yhtyeeltä tai artistilta vaaditaan nettisivu, jossa bändin musiikkia voi kuunnella (esim. MySpace, Mikseri.net tai kotisivu). Ilmoittamalla sivunsa nuorisotoimelle yhtye lisätään Valkeakosken kaupungin nettisivuille tulevaan äänestykseen. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 5.6. Itse äänestysaika loppuu kesäkuun lopussa. Tulokset julkistetaan Valkeakosken kaupungin Nuorisopalveluiden nettisivuilla.
    Lisätietoja kilpailusta antaa Samu Reijonen (samu.reijonen@vlk.fi p. 040 335 6827). Yhtyeelle ei makseta esiintymisestä palkkiota, mutta todelliset matkakulut korvataan.

    Onnipoppi Valkeakoskella Apian Seikkailupuistossa
    Tilaisuus on päihteetön ja savuton
    Sunnuntaina 17.8.2008
    klo 15.30–20.30
    Liput: 5€ Lippuja myyvät KoskiViihde (Koskikara 2. krs, ja Valkeakosken kaupungin nuorisotoimisto, Apiankatu 41).
    Esiintyjät: Anna Abreu, sekä äänestyksen voittanut lämmittelijä.

Leave a Reply